Kilpailutoimikunnan nimissä minulla on ilo toivottaa tervetulleiksi kilpailijat, juryn jäsenet ja yleisö sekä paikan päällä että sähköisten viestimien äärellä.
Maj Lind -pianokilpailulla on kunniakas historia, ensin kansallisena ja vuodesta 2002 kansainvälisenä tapahtumana. Se on yksi harvoja tämän tason pianokilpailuja pohjoismaissa, ja sillä on alusta saakka ollut oma, tunnistettava profiilinsa. Sen ohjelmaan sisältyy uuden tilaussävellyksen vaihtoehtona joko improvisaatio annetusta teemasta tai kilpailijan oma sävellys. Jean Sibeliuksen musiikki on osa jokaisen osallistujan kilpailuohjelmaa. Kaikki finalistit soittavat vaativan kamarimusiikkiteoksen, tänä vuonna pianokvinteton.
Musiikkikilpailun merkitys syntyy paljolti myös muuta kautta kuin jaettujen palkintojen muodossa. Kilpailijoiden valmistautuminen on tärkeä oppimisprosessi, ja heillä on mahdollisuus saada palautetta juryn jäseniltä siinä vaiheessa, kun heidän osuutensa kilpailussa päättyy. Yleisölle ja esiintyjille kilpailu on hohdokas musiikkifestivaali, joka on korkealla kansainvälisellä tasolla. Ammattikuulijoille tapahtuma tarjoaa hyvät mahdollisuudet tarkkailla taiteen alalla tapahtuvaa kehitystä. Kaikilla mukanaolijoilla on tilaisuus tutustua muihin pianomusiikin ystäviin.
Tänä vuonna hakijoita oli lähes kaksisataa, melkein kaksi kertaa enemmän kuin aikaisemmilla kerroilla. Voimme siis hyvällä syyllä odottaa korkeatasoista tapahtumaa.
Tervetuloa viihtymään!
Erik T. Tawaststjerna
Pianomusiikin professori
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia